Kirjoitettu

Kirjoittamisesta

Siippa sanoo, että palaan yksinäisistä kirjoittamistuokioistani aina erityisen hyväntuulisena. Epäilen ilon olevan peräisin ajatusten kehittämisestä ja aikaansaamisen tunteesta. Sähköisessä muodossa esitettyihin ajatuksiin ei voi koskea, mutta silti voin palata niihin. Kirjoitettu pysyy samana, kirjoittaja muuttuu. Sitten voi kirjoittaa uutta.

Masennuksesta piittaamatta haen työpaikkaa paikkakunnalta, jonne aiomme siipan kanssa muuttaa. Tehtävään kuuluu kirjoittamista ja verkkokaupan ylläpitoa, mikä tuntuu hyvältä – siinä keskittymisen ja ajattelun on oltava välttämättömiä, onneksi! Nyt jännitän ovatko vastaukseni asianmukaisia, saati sitten niin laadukkaita kuin toivon. Mikäli työ on yhtään sellaista kuin karsintatehtävät, ikävöin sitä jo. Ikävöin ajattelemista, ongelmanratkaisua ja liikettä aivoissani. Niitä ei nykyinen konservatiivisuudestaan tuttu alani valitettavasti tarjoa.

Ikigai-kirjaa lukiessa mietin, voisiko kirjoittaminen olla minun ikigaini, vaikka en tunne rakenteita tai käynyt kouluja. Vaan voiko sittenkin? Asia selkiytyy, jos saan tuon työn. Nautin suuresti rauhaisasta kirjoittelusta, mutta kaupallisella alalla on ennen muuta tehtävä työtä tuloksellisesti. Olen menettänyt jo kuvataideharrastukseni graafisen viestinnän koulutukselle ja töille. Voiko kirjoittaminen olla kestävämpää? Voiko kirjoittamisesta nauttia, kun sitä tekee rahasta? Sen tulen ehkä näkemään. Ehkä.

Kirjoitettu

Black Fridayn pohdintoja

Sinne meni tuontijuhlapäivä. Katselin hieman netistä läppäriä, mutta minulla on kaikenlaisia koneita jo kaikkiin tarkoituksiin. Mukava havaita, etten edes kaikenkirjavien tarjousten äärellä löydä mitään mitä haluaisin. Kiitos KonMarin, opin ilmeisesti jo näkemään mitä tarvitsen.

Toinen syy, miksi en osaa haluta lisätavaraa, on uutisdieettini. Oikein julmetun tylsällä hetkellä saatan vilkaista Amppareista otsikoita, totean ne yhdentekeviksi ja suljen selaimen. Maailmassa tapahtuu paljon millä tahansa hetkellä, mutta niin tavattoman harva asia koskettaa minua hyvässä tai pahassa. Erilaiset tragediatkin sivuutan, sillä en henkilökohtaisesti kykene auttamaan. Kieltäydyn kokemasta syyllisyyttä siitä, että olen vain yksi ihminen vaihtelevan maantieteellisen etäisyyden päässä tapahtumista. Oman vaikutusalueensa koko on syytä arvioida ja sammuttaa ne tulipalot sen sisällä: on turha murehtia asioita joihin ei voi vaikuttaa. Tästä on olemassa muitakin mielipiteitä, mutta oman hyvinvointini tähden huolehdin omasta tontistani. Lähipiirikään ei hyödy, jos olen maailmantuskissani toimintakyvytön. Kaikki kunnia niille, joilla on resursseja enempään!

Reddit ja Pinterest kiehtovat verkkopalveluista eniten. Valmiiksi omien intressien perusteella suodatettua materiaalia – yleensä kevyttä, toisinaan mielenkiintoistakin. Molemmat melkoisia aikasyöppöjä. Soveltuvat hyvin pitkiin tiskipäivystyksiin, jos vaihtoehtona on henkinen aivokuolema. Kollega hirnahti: ”Pidätkö sinä ansiotyötä aivokuolemana?” Asia todella on näin. Ainakin juuri tätä ansiotyötä.

Kirjoitettu

Urautuneisuus

Kymmenisen vuotta sitten olin sijaisena suuressa ja vilkkaassa kirjastossa. Kielitaidossani oli puutteita kyseisen alueen asujaimistoon nähden, ja sainpa kerran pieneltä mummolta kunnon läimäisyn, kun hain kollegan palvelemaan häntä omalla kielellään. Kollegat olivat mitä mainioimpia! Kunnioitin heitä tavattomasti, ja olin surullinen kun sijaisuuskauteni päättyi. Hetken tein muita töitä, kouluttauduin kirjastoalalle parin vuoden ajan ja palasin kirjastotyön pariin. Palo alalle oli kova tuolloin, mutta nyt tuntuu ettei uutta opittavaa löydy. Aivot happanevat! Olen muuttunut zombiksi, joka suorittaa nälän velvoittamia pakkoliikkeitä. Silti teen jotakin oikein, sillä asiakkailta tulee hyvää palautetta ja väliaikainen työvoima muistaa hyvällä (tätä jälkimmäistä pidän mittarina siitä etten ole muuttunut kusipääksi).

Lääkkeeksi kyllästyneisyyteen olen hionut vapaa-aikaani ja sen mielekkyyttä. Ei toimi. Työstä on yhä suurempi kiire selvitä takaisin kotiin tekemään mukavia asioita, joiden parissa on aikaansaava ja hyödyllinen.

Moni asiakas ja kirjastolainenkin rakastaa kirjastoa, ja aivan syystä. Mikä voisi olla ylevämpää ja arvokkaampaa kuin maksuton, tasavertainen pääsy tiedon, taidon, kulttuurin ja viihteen äärelle? Kirjaston ohella Internet on mielestäni ihmiskunnan upein keksintö, ja puolustan mm. sen neutraaliutta ja käyttäjien yksityisyyttä. Ei, ne eivät ole itsestäänselvyys (Electronic Frontier Finland), sillä setä haluaa kääriä fyffeä.

Minun urani kirjastotyössä on joka tapauksessa päätöksessään. Lupasin sen itselleni alkuvuonna, ja tänään otan ensimmäiset askeleet kohti vapautta.

Kirjoitettu

Matkan viehätys

Viime vuonna löysin mobiilipelin nimeltään Ingress. Se on Nianticin tekosia kuten myös Pokemon GO, mutta vuosia vanhempi. Ingressin pelaajat ovat agentteja joko Valaistuneiden tahi Vastarinnan puolella, ja pelissä taistellaan alueiden hallinnasta. Vallatakseen alueen oman puolen haltuun on kaadettava vastapuolen portaaleja, kaapattava ne omiin nimiin ja yhdisteltävä ne toisiinsa. Portaali on Nianticille ilmoitettu kulttuurillisesti tai visuaalisesti mielenkiintoinen paikka, rakennus tai teos, joka näkyy pelissä loimuavana pylväänä. Näitä portaaleja on pelkästään Helsingissä tuhansia, ja ne ovat tulleet tunnetuiksi Pokemon GO-pelin ”pokestoppeina” tai ”gymeinä”.

Tutustuin joukkoon ihastuttavan kaheleita ja älykkäitä pelaajia, joiden mukana on päätynyt kummallisiin pusikoihin ja kyliin, yleensä yöaikaan. Useaankin otteeseen olen hypännyt tuntemattoman ihmisen autoon iltamyöhällä tai varhain aamulla, eikä siitä ole seurannut kuin hassuja kontakteja ja isoja vihreitä kenttiä pelikartalle. Niin, ja tarinoita siitä, kuinka en pääse irti turvavöistä, lukitsen itseni lapsilukolla takapenkille tai repeilen hallitsemattomasti aamuyöllä Salossa. Jos nyt totta puhutaan, niin löytyi tuo siippakin saman sekoilun ääreltä. 😊

Kävimme juuri Järvenpäässä tapaamassa kanssapelaajia kahvin ja suunnitelmien merkeissä. Oman puolen pelaajista tulee vanhojen tuttujen remmi, joita tapaa usein arkisen pelin puitteissa sekä myös anomaliatapahtumissa, joita järjestetään suuremmissa kaupungeissa ympäri Eurooppaa – ja maailmaa.

Kirjoitettu

Ulkonäköpaineet pois!

En ole vuosiin kokenut häpeää tai muutakaan negatiivista noin ulkonäköni ja painoni puitteissa. Kärsin sellaisesta joskus teini-iässä niin kuin kaikki muutkin. Pitkään aikaan ei ole syvyyksissä ailahdellut muuta kuin pientä tyytyväisyyttä – tässäpä olen, ja emäntämuotoinen olemukseni hohkaa voimaa. Erinäköiset ihmiset ovat erilaisia makuja näköaistille. Vain harjaantumaton silmä näkee kauneutta vain yhdessä olomuodossa.

Haluatko päästä irti pyllypaniikista, masumasennuksesta tahi allialakulosta? Se on helppoa! Älä lue uutisia, naistenlehtiä, juorulehtiä tahi muotiblogeja, äläkä arvostele muita. Television katselun lopettaminen auttaa myös. Saat takuuvarmoja tuloksia jo puolessa vuodessa!

Jooh, tiedän ettei kukaan todella halua luopua lempijutuistaan. Elämä on valintoja, ja tämä on minun.

Paluu asiaan. Epäilen, että aivoille on melko yhdentekevää näkeekö ihmisiä kadulla vai televisiosta. Jos katselisin laittautuneita ihmisiä töllöstä useita tunteja, kauemmin kuin arkielämäänsä eläviä ”luonnossa”, voisi itsetuntoni päästä horjumaan. Pinkeistä pyllyistä ja epäkäytännöllisistä hepenistä tulisi mielessäni uusi normaalin määritelmä, ja halveksuisin itseäni ja muita, jotka eivät sopeudu pääni sisälle asettuneeseen normaaliin.

Tarkennukseksi vielä: vastustan pahaa oloa, en ihmisten harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Jos ei koe oloaan hyväksi omassa kropassaan, jonkin on muututtava – joko kropan tai sitten sen koetun normaalin. Valitkaamme viisaudella!

Kirjoitettu

Ajattelun aika

Työskentelin muinoin lastenkirjastovirkailijana. Alussa kuvittelin, että minun on oltava se ilkeä täti joka komentaa ja vaatii hiljaisuutta. Onneksi tajusin nopeasti, että on parempi saada hyvä kontakti tenaviin, niin he sekä toimivat kuin ajatus että käyvät kysymässä ”milloin sulla on sitä vapaa-aikaa, tule jo pelaamaan”. Tiukka kontrolli toimii kokemukseni mukaan aina huonommin kuin luottamus, eikä pelkästään lasten kanssa.

Olipa kerran jokin pienen kirjaston tapahtumapäivä, jossa minun oli tarkoitus tehdä kasvomaalauksia ipanoille. Ensimmäinen rohkea kihisi jännityksestä, kun sivelin varsin näyttävän pupumaskin hänen kasvoilleen – ja porkkana tietysti suupieleen. Hetken kuluttua pieni poika tuli äitinsä tuuppimana lähistölle. Poika katseli maahan ja yritti livahtaa äidin jalkojen taakse. Äiti tiesi, että lapsi haluaisi kovasti kasvomaalauksen, mutta tämä ujosteli ankarasti. Sanoin, että ehkä sitten kohta, niin voi rauhassa miettiä millaisen haluaa. Kului kymmenisen minuuttia, ja poika käytännössä leijui kasvomaalauspisteelle! Hän ei halunnut mitään mallin mukaista maalausta, vaan pienen hirven kuvan. No sehän onnistui. Lapsi katseli minua haltioissaan, kun sipaisin ruskean hirven muotoja usvaiseen maisemaan, ja riemuitsi nähdessään maalauksen peilistä.

Tätä ajattelen silloin, kun hämmennyn kaupassa. Toisinaan, kun menen hankkimaan jotakin tiettyä tavaraa, menen jotenkin mutkalle valikoimasta ja värikkäistä pakkauksista. Saatan käydä parissakin liikkeessä, ja lähetän ystävälliset myyjäparat matkoihinsa. Lopulta poistun tyhjin käsin – jälkeenpäin joko unohdan koko asian tai kiroan saamattomuuttani.

Aikaa ajatella. Sitä ei nykyisin ihmisille juuri anneta, koska toivotaan, että epäröinti muutetaan säikäytyksellä tai palvelun tarjoamisella ostopäätökseksi. Eikä siinä mitään, sodassa ja kaupankäynnissä kaikki keinot ovat… no, eipä siinä ihmistä ajatella. Joka tapauksessa näyttää siltä, että aikuinen on yksin vastuussa ajattelulle varattavasta ajastaan. Siinäpä oleellinen peruste, miksi väki ostaa netistä mieluusti, ja isommat kivijalkaliikkeet kärsivät asiakaskadosta. Ei se, että ihmiset haluaisivat olla kotonaan, vaan se, että haluavat valita ja ajatella rauhassa! Niin voimme myös itse ratkaista, kenen markkinointiviestintä ylipäätään saavuttaa meidät, emmekä ole yksin väenvilinässä alttiina kaikelle visuaaliselle tyrkytykselle. Hei, mites olisi vähä-ärsykkeinen ruokakauppa?

Kirjoitettu

Ennen kukonlaulua

Jostain syystä nousimme siipan kanssa jo aamuviideltä. Päivä näyttää tästä lähtökohdasta aivan toisenlaiselta, kuin jos kiukulla raahautuisi suihkuun seitsemältä. Olen yöeläin, mutta voi kai yöstä nauttia myös sen loppupäästä käsin?

Kuten aiemminkin todettua, aika on ainoa mitä meillä todella on. Sitä on myös varsin rajallinen määrä. Yön rauha koostuu vaienneista koneista ja laitteista, nukkuvien ihmisten hengityksestä ja pihalla puuhastelevista eläimistä. Herääminen tapahtuu lempeästi ilman raastavia aistiärsykkeitä, ja aivoilla on aika ja paikka käynnistyä aamuun.

Vanha ystävä kirjoitti viitisentoista vuotta sitten sadun, jossa päähenkilö nukahtamisen rajalla pysäytti Nukkumatin kesken tämän työnteon, ja vaati saada valvoa siksi, että osaa levätä nukkumattakin. Päähenkilö pääsi Nukkumatin sinisellä autolla Untenmaille, ja sai pienen kokeen jälkeen luvan valvoa. Nukkumatti piti myös ankaran monologin herätyskelloja vastaan. Haikea tarina, sillä minäkin mielelläni valvoisin kaiken aikaa ja todistaisin elämää enkä unien kummallisuuksista pilkottua filminauhaa. Lepääminen kuulostaa jopa paremmalta kuin nukkuminen, sillä unesta ei aina palaa virkistyneenä.

Jotta saisin aamuyön tunnit omaksi, täytyisi luopua ilta-ajasta (minulla ei ole nukkumisesta vapauttavaa sopimusta Nukkumatin kanssa). Iltaisin tulee tv-ohjelmia, joita en katso. Illassa on kohinaa ja iltaisesta vapaa-ajastaan kiinni pitävien hätäisyyttä, minunkin. Työaamuja edeltävinä iltoina tapaan varastaa itseltäni aikaa säheltämiseen. Mitä jos unille menoa oikein odottaisi, että lahjoittaisi itselleen aamuyön? Melkein kuin saisi veronpalautusta!

Kirjoitettu

Selviytymisprosessi

Päivästä päivään selviytyminen on aivan hanurista ilman energiaa. Sen tietää jo aamusta, kun ei jaksa nostaa kättä ylös edes testiksi. Olin joskus pahasti ulalla tästä ennen kuin minua sivistettiin, joten blogin hommattuani on velvollisuuteni pistää juttu jakoon: ihmiselämän eri osa-alueita on hyvä olla useampi kuin yksi, esimerkiksi työ, koti ja perhe, harrastukset jne. Kun jollakin osa-alueella on hämminkiä, jokin toinen nousee korvaavaksi mielenrauhan ja tasapainon lähteeksi kunnes hämminki korjaantuu. Vaan jos kaaos valtaa useamman (tai pahimmassa tapauksessa sen ainoan!) osa-alueen, ihmispolon toimintakyky voi olla uhattuna. Siinä tilanteessa on käynyt moni, minäkin.

Olen hyvin vakuuttunut, että väsymys, huono olo, jopa täysimittainen masennus – ne ovat useimmiten merkkejä siitä, että se mitä tapahtuu, ei sovi itselle. Jonkin täytyy siis muuttua. Vanhojen ajatusmallien purkaminen, turhan sälän poistaminen ja myrkyllisten ihmissuhteiden hylkääminen voi korjata tilannetta tai avata aivan uusia reittejä ulos syvyyksistä. Se ei valitettavasti ole helppoa eikä nopeaa, ja se vaatii hurjaa rehellisyyttä itseä kohtaan. Rehellisyyden tunnistaa siitä, että silmiä kirvelee ajatellessa. Jos jostain ei ole iloa, pane se kiertoon. Juhlista sitä minkä pidät!

Tämä vuosi on tähän asti ollut yksi tähänastisen elämäni parhaista, vaikka olen keskellä edellä kuvailemaani prosessia – tai juuri siksi. Miksi ihmeessä täytyy elää yli kolmekymmentä vuotta, että alkaa ymmärtää mikä itselle sopii? Olisin mieluusti käynyt tämän läpi teini-iässä.

Kirjoitettu

Aivotoiminta-aikaa

Vanhetessa tulee mukavuudenhaluisemmaksi. Minimalismin tavoittelu ja mukavuudenhalu eivät sulje toisiaan pois. Vähemmän sälää tarkoittaa vähemmän ripustettavaa pyykkiä, vähemmän lankattavia kenkiä, vähemmän tiskiä(!) ja muutenkin vähemmän siivottavaa. Tavaroilla on todennäköisemmin omat paikkansa, jonne ne myös kulkeutuvat.

Vaan mihin tämän kaiken vapautuneen aivotoiminta-ajan käyttäisi? Päätin investoida haaveeseeni, ja aloittaa tämän blogin. Työni kirjastossa on hektistä eikä suinkaan hipsuttelua pölyisissä kirjavarastoissa, ja keskittyminen kirjoittamiseen on arvokkain lahja, jonka voin itselleni antaa.

Siitä ei ole viikkoakaan kun ymmärsin, että aika on ainoa asia mitä minulla todella on. Tuhlailisinko sitä vastuuttomasti sekalaiseen säätämiseen ja erityisesti sen välttelyyn – siihen, mitä arki on tavannut olla? Ei käy. Syön hattuni, ellen opi olemaan niin kuin haluan!

Kirjoitettu

Häiriötekijät kotona top 4(+1)

Pidän kotona ollessa keskeytymättömästä ajatusten ja puuhastelun jonosta, jonka keskellä en muista muita hoidettavia asioita. Tässäpä jokunen perushäirikkö, ja tapoja väistää niitä.

Häiriötekijä numero 1 on tietysti puhelin, jos sen antaa olla. Poistin hälytysäänet, merkkivalot, värinäpörinät ja käytön aikaiset ilmoitukset. Laitan äänet päälle, kun odotan tärkeää tai mielekästä puhelua.

En selaa Facebookia muutoin kuin työhön liittyvän ilmoittelun ohessa. Tutuista on ihana kuulla, mutta FB on tehnyt siitä jotenkin iltapäivälehtityyppistä. Tuntuu, että on mukavampi kysyä erikseen, kun joku putkahtaa mieleeni – vaikka oletusarvo onkin että kuulumiset olisi jo pitänyt lukea Facebookista.

Suosin WhatsAppia ja Telegramia, tosin jälkimmäisessä yhteydenpito peliporukkaan käy joskus turhankin intensiiviseksi. Ilmoitukset pois, niin voi syventyä jutteluun silloin kun siltä tuntuu.

Häiriötekijä numero 2: ovikello. Tilasin itselleni ranskalaisesta verkkokaupasta bento-rasian, jota postista hakiessa valkeni että aamulla ovea rymistellyt naapuri ei ollutkaan naapuri vaan hämmentynyt postimies, joka yritti kiukulla toimittaa laatikkoa oven läpi. Tuleeko sinullekin hieman uhattu olo, kun joku takoo asunnon ovea? Tekisi mieli ripustaa oveen kyltti: ”elä pliis mesoa, ota iisisti!”

Häiriötekijä numero 3: televisio. Olin 15 vuotta ilman televisiota, sillä muutin paljon ja katselin Netflixistä sen mitä halusin. Siippa kuitenkin nauttii erilaisista tv-ohjelmista, ja nukahtaa autuaasti sohvalle vaikka formuloiden ääreen. Tähän ei juuri auta muu kuin sulkeutua toiseen huoneeseen, koska rentoutumistapoja on monia. (Sen sijaan konsolipelaamista on mukava katsella toisinaan! Pelit ovat usein niin moniulotteisia ja jänniä.)

Häiriötekijä numero 4: lehdet ja paperit. Keskellä hyvää puuhastelua silmänurkassa vilahtaa otsikko tai mainos, ja niin sitä löytää itsensä ihan joltain toiselta ajatusvirralta. Mitäpä noita siis pitää esillä.

”Häiriötekijä” numero 5… tietokone. Odotit tätä kuitenkin! Ei kovin vakava häiriö, sillä vaikka se on aina päällä näyttö suljettuna, se ei murahtele tai piippaile vaan on sävyisästi nurkassaan. Pidän siitä aika tavalla – se on voimakas työjuhta, joka voisi hoitaa kaikkien edellä mainittujen tehtävät. Ensisijaisesti hoidan sillä keskittymistä vaativat asiat ja opettelen sen äärellä sitä mikä milloinkin kiinnostaa. Ja sepä siinä: sen sijaan että hoitaisin vastenmielisiä juttuja, eksyn Wikipediaan.