Kirjoitettu

Hiljaa yössä

Tässä ei ole sitä oikeaa. Jatkan etsimistä.

Kahvia, kauraleipää ja kurnupulun huhuilua. Koti, kotoisasti sekaisin. Tapaan olla myöhään valvova iltaeläin, vaikka aamut ovat oikeasti laadukkainta aikaa. Yö uudistaa nukkuvan ihmisen siinä missä ruohikot, puut ja pensaatkin.

Lisää kahvia. Tämä on Wilson-kahvia, paahtotaso 3, oikein hyvää.

Onko niin, että vanhaksi tultuaan ihminen ei enää jaksa riekkua yötä myöten? Onko sen pakko olla niin? Muistan, kun opiskeluaikoina kulutan kesäyöt ja -aamut pikkukylällä tepastellessa ja lintuja herätellessä. Ehkä vähän laulelenkin, jos taloja ei näy. En tiedä miten ihmisten kanssa ollaan, enkä tiedä nytkään: edustan eläinkuntaa.

Avaan kirjan. Roberto Bolañon Kesyttömät etsivät on meksikolainen järkäle, joka rauhoittaa keveällä, luistavalla ja levottomalla kerronnallaan ja innostaa lukemattomilla viittauksillaan mielenkiintoisiin kirjoihin, paikkoihin ja henkilöihin. Tapaan lukea ilman kummempaa analysointia, mutta muutamia kieroiluja tästä löytää silti. Kertojia on monia, ja päähenkilöt, kaksi haahuilevaa nuorta runoilijaa, näyttäytyvät heidän silmiensä kautta. Opin paljon kummallisia asioita latinalaisesta Amerikasta. Innostun aavikosta entistä enemmän, se kiehtoo minua, ja haluaisin oman kaktuksen muistuttajaksi tästä kirjasta ja Hunter S. Thompsonin mielenmaisemasta.

Huolettaa, kun meillä ei julkaista riittävästi tai riittävän näyttävästi Kaukoidän ja Väli- ja Etelä-Amerikan kirjallisuutta ja taidetta. Kirjastojen kuvataidehyllyistäkin tulee se käsitys, että taidetta on vain Euroopassa, ja muualla on luolamaalauksia ja tatuointeja. Se on suru se. Olisi mielekästä tutustua kaukaisiin paikkoihin muutoin kuin karttakirjan avulla. Suurimpia ihastuksiani kautta aikojen on Minna Eväsojan Melkein geisha. Onneksi näitä tähtiä toisinaan käännetään ja julkaistaan, Han Kangin myötä ehkä Etelä-Koreakin meille vielä auennee?

Sovin aamukahvipuhelun vanhan ystävän kanssa. Puhelutkin on sovittava, kun säikyn soitto- ja hälytysääniä. Onneksi ystävä ymmärtää!

Kirjoitettu

Muistikirjan korvike

Kirjoitan nykyisin enemmän muistikirjaan, koska se tuntuu enemmän kirjoittamiselta. Kumma juttu…

Työ on jo raskasta arkea ja asunto sekaisin – kaikki hyvin. Elelen vain. Olen vähävirtahepo, köllötän mieluummin viileässä mudassa kuin toteutan trendi-ideologiaa edes omaksi hyödykseni. Viileä muta on mukavaa, mutta uusista asioista innostuminen on mukavampaa. Etsin jatkuvasti uutta pureksittavaa.

Luen Hunter S. Thompsonin kyseenalaista elämänkertaa. Suuri sankarini on suuri sankarini siitä huolimatta. On eri asia haukkoa ja ahmia elämää (ja päihteitä) seurauksista huolimatta, kuin ehdoin tahdoin aiheuttaa haittaa toisille. En ajattele tätä syvemmin tai rationaalisemmin, sillä ensisijaisesti haluan pitää sankarini. Inspiroiva, karismaattinen, armoton olento! Omaehtoinen, raivoisa ja raaka.

E. Jean Carrollin kirjoittama/kokoama kirja Hunter, jostain syystä RTF-muodossa.

Kirjoitettu

Ikigai

Ajatukset yhdentyvät. Ryöpsähtelevät intoiluni japanilaista kulttuuria, bento-lounaita, KonMari-metodia ja tuoreimmillaan Ikigai-kirjaa kohtaan ovat kaikki oireita samasta asiasta (no joo, Japani-vimmastakin). Karsin turhaa kaikilla elämän osa-alueilla ja järjestelen mielekkäitä asioita, jotta löydän kutsumukseni. Haluaisin sen olevan kirjoittaminen, sillä kunnioitan sitä niin suuresti. En kuitenkaan ymmärrä tekstien rakenteita niin, että uskoisin ”ikigain” olevan siinä.

Silkkaa kärsimättömyyttäni hankin e-kirjana Héctor Garcían ja Francesc Miralles’n teoksen Ikigai: The Japanese Secret to a Long and Happy Life. Siinä pohdiskellaan ns. sinisiä alueita, erityisesti Okinawan saaren kylää nimeltään Ogimi, jossa ihmiset elävät satavuotiaiksi ja ovat yhä vanhoilla päivillään virkkuja, hyvävointisia ja elämänhaluisia. Lukeminen on yhä kesken, mutta tulevissa luvuissa käsitellään hyvin varmasti yhteisöllisyyttä, luonnonläheisyyttä, terveitä ruokailutapoja ja ikigaita – sitä syytä, miksi nousta ylös aamulla, ja miten sen löytää. Teos on käytännössä self-helpiä, jolle tavallisesti luimuilen, mutta Japani-teema helpottaa. Itselle vieraampi näkökulma on aina tutustumisen arvoista.

Self-helpin suosio kertoo, että ihmiset eivät ole tyytyväisiä elämiinsä ja kokevat merkityksettömyyttä. Yllättävän moni epäilee syyksi tietotekniikkaa. Tässäkin kirjassa esitetään, että erilaiset hälytys- ja viestiäänet ja ylimääräiset ärsykkeet aiheuttavat ylimääräistä stressiä ja katkovat keskittymisen, jolloin tavoiteltu uppoutuneisuuden tila, flow, jää saavuttamatta. Flow-tilan arvellaan olevan merkki siitä, että tehtävä liittyy tekijän omaan kutsumukseen, ikigaihin.

Flowta etsimään siis. ->

Kirjoitettu

Nuuhkintaa kirjakaupassa

Piipahdin kirjakaupassa. Vaarallinen paikka lukuvouhkaajalle, joka haluaa kaventaa kirjahyllyä entisestään!

Nautin uusista puhtaista kirjoista, niiden tuoreesta painomusteesta ja usein silkkipintaisesta paperista, jolle on hyvä painaa upeita värikuvia. Tein joskus taittohommia pienessä kirjapainossa, ja kaunista, laadukasta jälkeä ja ajateltua typografiaa ihailee ajankulukseen siinä missä muutakin taidetta.

Elämänohjekirjallisuus ja ns. self-help on erityisen mielenkiintoista, vaikka jokin minussa luontaisesti vastustaa niitä. Erilaisia elämäntyylejä kaupataan, ja me ostamme – minäkin, kun höyrähdin minimalismiin. Kukapa ei haluaisi mutkattomampaa ja nautinnollisempaa elämää? Etsimme parannuksia mitä erilaisimmista lähteistä, ja varmaankin liki jokaiseen suuntaan on saatavilla opaskirjoja. Uutena juttuna löysin artikkelikuvassa näkyvän pöydän täynnä jonkinlaisia värityskirjan, self-helpin ja bullet journalin yhdistelmiä ja elämänohjeita. Kiintoisa idea! Toivottavasti niistä on apua ja herkullista ajankulua monille.

Eräs tuoreehko ilmiö on tosiaan bujoilu, joka viehättää minuakin. Oli ilo löytää kirjakaupasta valmiuksia vastata pistevihkokysyntään. (Uudehko kalenterini riittää tällä hetkellä tarpeisiini.) Muisti- ja päiväkirjoja olen pitänyt lapsuusajoilta lähtien, ja aina muutostilanteissa silpunnut vanhoja merkiksi siitä että kasvoin niistä ulos. KonMari-projektin yhteydessä hävitin pari: kaikkia vanhoja tuskia ei tee mieli muistella.

Poistuin kirjakaupasta tyhjin käsin, uusin ajatuksin.