Kirjoitettu

Jouluisat hämmennykset

Minulla on perinteinen joulu. Sellainen, jossa kokoonnutaan syömään ja oleilemaan ja avaamaan lahjoja. Sellaista ei ole ollutkaan sitten lapsuusaikojen, ja tulee vaatimaan aika tavalla ajattelutyötä, että pääsen yli siitä että siipan lähisuku on hankkinut minullekin joululahjoja. Se on huikeaa, ja toisaalta pelonsekaisen jännittävää, kun nämä ihmiset ovat ajatelleet minua. Elämä on juuri siipan myötä muuttunut niin terveellä tavalla normaaliksi, etten osaa vielä käsitellä sitä.

Sain upeat villasukat, bento-eväsrasian kananmunamuotteineen (kuvassa), suklaata ja järjettömästi maukasta jouluruokaa anoppilassa. Tutustuin uusiin jouluperinteisiin: kinkun paistaminen ruiskuoressa, suolainen kakku, luumukiisseli ns. sekametelisopan sijaan – ja konjakkia kahvissa!

Omat jouluni itsekseen ollessa menivät lähinnä kotosalla suklaata syöden ja lueskellen. Tässä toisenlaisessa joulussa on paljon uutta ja kiehtovaa, ja minun on opeteltava lisää vastuuta jotten nolostele jatkossa lahjojen äärellä.

Kirjoitettu

Matkan viehätys

Viime vuonna löysin mobiilipelin nimeltään Ingress. Se on Nianticin tekosia kuten myös Pokemon GO, mutta vuosia vanhempi. Ingressin pelaajat ovat agentteja joko Valaistuneiden tahi Vastarinnan puolella, ja pelissä taistellaan alueiden hallinnasta. Vallatakseen alueen oman puolen haltuun on kaadettava vastapuolen portaaleja, kaapattava ne omiin nimiin ja yhdisteltävä ne toisiinsa. Portaali on Nianticille ilmoitettu kulttuurillisesti tai visuaalisesti mielenkiintoinen paikka, rakennus tai teos, joka näkyy pelissä loimuavana pylväänä. Näitä portaaleja on pelkästään Helsingissä tuhansia, ja ne ovat tulleet tunnetuiksi Pokemon GO-pelin ”pokestoppeina” tai ”gymeinä”.

Tutustuin joukkoon ihastuttavan kaheleita ja älykkäitä pelaajia, joiden mukana on päätynyt kummallisiin pusikoihin ja kyliin, yleensä yöaikaan. Useaankin otteeseen olen hypännyt tuntemattoman ihmisen autoon iltamyöhällä tai varhain aamulla, eikä siitä ole seurannut kuin hassuja kontakteja ja isoja vihreitä kenttiä pelikartalle. Niin, ja tarinoita siitä, kuinka en pääse irti turvavöistä, lukitsen itseni lapsilukolla takapenkille tai repeilen hallitsemattomasti aamuyöllä Salossa. Jos nyt totta puhutaan, niin löytyi tuo siippakin saman sekoilun ääreltä. 😊

Kävimme juuri Järvenpäässä tapaamassa kanssapelaajia kahvin ja suunnitelmien merkeissä. Oman puolen pelaajista tulee vanhojen tuttujen remmi, joita tapaa usein arkisen pelin puitteissa sekä myös anomaliatapahtumissa, joita järjestetään suuremmissa kaupungeissa ympäri Eurooppaa – ja maailmaa.

Kirjoitettu

Äiti kylässä

Mamma piipahti. Kutsun hänet mielelläni käymään, että istuisimme ja juttelisimme. Se ei kuitenkaan käy päinsä, sillä ennen kuin ehdin kissaa sanoa, mammalla on rätti kädessä. Kun se kissa on mainittu, rätti on jo vaihtunut mopiksi.

Eipä siinä, höpötellähän voi siinä siivotessakin. Siistiäkin tulee, mutta se on enemmän mutsini päämäärä kuin minun. Kun hän kolmensadan kilometrin päästä tulee käymään, niin soisi kyllä vieraankin istua ja olla vähän passattavana! Vaan ei, ei meikän mutsi. Mutsi on aseistettu imurilla, eikä epäröi käyttää sitä…

Äiskä on pysähtynyt kaksi kertaa, joita olen ollut todistamassa. Stopeista oli vastuussa lonkkaleikkaukset, joiden myötä ympäriinsä viipottavan äitipoloni nopeat käännökset vaihtuivat köpöttelyksi. Silloin! Silloin hän oli mukavasti paikallaan keskusteluita varten! Ja hyviä ne olivatkin. Kummasti syveni mielikuva äidin mielenmaisemista, ja arvostukseni häntä kohtaan lisääntyi merkittävästi. Pitäisi aina muistaa, että ihmisillä on syynsä tehdä niin kuin tekevät.

Ensi kerralla kun saan äitini kylään, varmistan, että missään ei ole mitään siivottavaa. Mitäs siihen sanot!