Kirjoitettu

Jouluisat hämmennykset

Minulla on perinteinen joulu. Sellainen, jossa kokoonnutaan syömään ja oleilemaan ja avaamaan lahjoja. Sellaista ei ole ollutkaan sitten lapsuusaikojen, ja tulee vaatimaan aika tavalla ajattelutyötä, että pääsen yli siitä että siipan lähisuku on hankkinut minullekin joululahjoja. Se on huikeaa, ja toisaalta pelonsekaisen jännittävää, kun nämä ihmiset ovat ajatelleet minua. Elämä on juuri siipan myötä muuttunut niin terveellä tavalla normaaliksi, etten osaa vielä käsitellä sitä.

Sain upeat villasukat, bento-eväsrasian kananmunamuotteineen (kuvassa), suklaata ja järjettömästi maukasta jouluruokaa anoppilassa. Tutustuin uusiin jouluperinteisiin: kinkun paistaminen ruiskuoressa, suolainen kakku, luumukiisseli ns. sekametelisopan sijaan – ja konjakkia kahvissa!

Omat jouluni itsekseen ollessa menivät lähinnä kotosalla suklaata syöden ja lueskellen. Tässä toisenlaisessa joulussa on paljon uutta ja kiehtovaa, ja minun on opeteltava lisää vastuuta jotten nolostele jatkossa lahjojen äärellä.

Kirjoitettu

Tunteiden tunnistaminen

On eri asia tuntea jotain ja havaita ja tiedostaa kyseinen tunne. Vasta silloin, kun itsensä saa kiinni jostakin tunteesta, voi kysyä: miksi tunnen näin? Mikä tunne tämä edes on? Mikä menneen elämän tapahtuma saa minut asennoitumaan näin, vai onko minulla tästä aiempaa kokemusta laisinkaan? Vahingoitanko itseäni reagoimalla negatiiviseen tunteeseen tässä ja nyt? Jokin tässä muistuttaa menneestä pahasta, veri kuohuu ja vaisto kehottaa taistelemaan tai pakenemaan.

Elämässä ei ole koeaikaa ja harjoittelujaksoa, joten jotkut päätyvät opettelemaan tällaisia asioita vasta elämänsä iltapuolella. Olen huomannut, että itkevän lapsen hiljentämiseksi sanotaan: ”luulet vain, ei se sattunut”. Koulukiusattuja kehotetaan olemaan välittämättä, masentuneita ryhdistäytymään. Kuinka tunteitaan oppii käsittelemään, jos ne kyseenalaistetaan alusta alkaen? Erottaako lapsi esimerkiksi kivun, hämmästymisen ja säikähtämisen toisistaan? En nimittäin tiedä! Toisinaan kestää hetki itsellänikin, että tiedostan mistä säpsähdykseni johtui.

En edes muista törmäsinkö tähän kulttuurimme järjestelmälliseen tunteiden mitätöintiin kirjassa vai arjessa. Eikö olisi kunnioittavampaa todeta tunteen vallassa olevalle että näin on, sellaiselta voi tuntua ja se on ymmärrettävää? Että sille on nimi ja se kuuluu ihmisyyden tunnekirjon piiriin? Että sille voi olla syy, ja on keinoja joilla olo paranee? Jos töksäyttelyä perustellaan ”no ei käyny mielessä että asia olis niin vakava”, on syytä tarkastella itseään ja suhdettaan ihmislajiin. Kyky tunnistaa toiset yhtä moniulotteisiksi ihmisiksi kuin itse on ja kyky myötätuntoon ovat harvinaislaatuisia ominaisuuksia näinä taantumuksen aikoina, kun pelästyneet ihmiset haluavat yhä vahingoittaa toisia pelästyneitä ihmisiä.

Kirjoitettu

Perinnepohdinnat

Tapoja ja juhla-aikoihin liittyviä rituaaleja omaksutaan ensisijaisesti kotioloista, jonkin verran ehkä ystäviltä ja kumppanilta. Lapsena erityisesti joulu oli salamyhkäistä, tunnelmallista aikaa, vaikka ensimmäinen satsi piparkakkuja leivottiin jo itsenäisyyspäivänä ja toinen aivan joulun kynnyksellä. Aattona syötiin riisipuuroa, ”sekametelisoppaa”, karjalanpaistia ja kinkkua. Laatikoista ja muista epäilyttävistä en välittänyt! Äitini jouluspesiaali oli kuitenkin lanttukukko. Työläänä herkkuna sitä tehtiin lähinnä jouluisin. Joulupukin roolin hoiti viinaanmenevä naapurin setä, jolle vissiin laulaa lurittelin sen verran, että pikku ryyppy maistui myös muille läsnäolleille. Joulunpyhinä imuroitiin lahjasuklaat ja rakenneltiin Suomen karttaa esittävää tuhatpalaista palapeliä.

Lapsuusaikojen jälkeen jouluni eivät ole olleet juhlallisia, mutta usein mainioita. Muistan teiniajoiltani erään, kun kaupasta sai vielä kahvisuklaata, intouduin virkkaamisesta ja jutustelin vanhojen tuttujen kanssa irkissä. Sain yhdeltä irkkitutultani postissa Linnunradan käsikirja liftareille -kuunnelman CD:lle poltettuna. Oli lokakuu. Se oli loistojoulu!

Traditiot eivät ole koskaan liikuttaneet minua. En ymmärrä miksi jouluna pitäisi olla kinkku pöydässä, mutta hyväksyn sen toki – on paljon väkeä joille se on erityisen tärkeää. Joulu on hyvä tekosyy ostaa tavallista parempaa suklaata! Silloin sitä on saatavilla.

Lempijuhla minulla on, ja se on pääsiäinen, vaikkakin pakanallisessa mielessä. Sehän on selvää – alkavan kevään juhla, jolloin on tarkoitus ihastella heräilevää luontoa (sikäli kun se katsoo parhaaksi ajoittaa heräämisensä pääsiäiselle). Siinä on virtaa ja valoa ja se on myös hämmentävän kieroa. Tämän minä ymmärrän. Ymmärrän keltaisen, ruskean ja valkoisen, sekä tiput, puput ja munat. Mämmiä en. Njet. Vaan jos opin juomaan kahvia tänä vuonna, löydän mämmin kymmenen vuoden kuluttua.