Kirjoitettu

Depis palaa

Kolmatta viikkoa kärsin kokemastani vihasta, kunnes tajuan sen ja muidenkin tunteiden hävinneen. Masennus on palannut. Se ei kainostele eikä kysele, kun roikun pidempään tilanteessa jota en voi korjata. Kidun töissä päivittäin, kun asioiden parantaminen ei käy päinsä ja näkemyksiäni käsitellään pilkallisesti. Kaikki se viha mitä voikaan ihminen kokea! – ja yhtäkkiä se on poissa, mutta olo ei olekaan parempi.

Tulkitsen raivovaiheen riehakkaaksi muutostarpeeksi, viimeiseksi yritykseksi muuttaa tilannetta. Iltaisin lääkitsen väsynyttä kiukkua suklaalla ja tv-sarjalla. Tunteiden katoaminen taas on se kynnys, kun jokin vipu naksahtaa ja haluaisin vain sulkeutua pimeään lepäämään viikoiksi tai vuosiksi, kun voimaa ei enää ole ja kaikki olemassaoloani vastustava rellestää maailmassa.

Ratkaisu on näköpiirissä, ja se on se muutto. Asiat eivät kuitenkaan parane vain toivomalla. Vihan ja työn syömin energioin muuttojärjestelyt eivät ole edenneet. Siippapolo tokenee vaikeahkosta leikkauksestaan. Asiat ovat levällään ja kesken, kaikenkaikkiaan.

Ohjenuorana vapauteen tästä olosta ja tilanteesta käytän sitä samaa viisauden hiventä, jota opin hokemaan mukulana karamellipussin äärellä: yksi kerrallaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *