Kirjoitettu

Kirjoittamisesta

Siippa sanoo, että palaan yksinäisistä kirjoittamistuokioistani aina erityisen hyväntuulisena. Epäilen ilon olevan peräisin ajatusten kehittämisestä ja aikaansaamisen tunteesta. Sähköisessä muodossa esitettyihin ajatuksiin ei voi koskea, mutta silti voin palata niihin. Kirjoitettu pysyy samana, kirjoittaja muuttuu. Sitten voi kirjoittaa uutta.

Masennuksesta piittaamatta haen työpaikkaa paikkakunnalta, jonne aiomme siipan kanssa muuttaa. Tehtävään kuuluu kirjoittamista ja verkkokaupan ylläpitoa, mikä tuntuu hyvältä – siinä keskittymisen ja ajattelun on oltava välttämättömiä, onneksi! Nyt jännitän ovatko vastaukseni asianmukaisia, saati sitten niin laadukkaita kuin toivon. Mikäli työ on yhtään sellaista kuin karsintatehtävät, ikävöin sitä jo. Ikävöin ajattelemista, ongelmanratkaisua ja liikettä aivoissani. Niitä ei nykyinen konservatiivisuudestaan tuttu alani valitettavasti tarjoa.

Ikigai-kirjaa lukiessa mietin, voisiko kirjoittaminen olla minun ikigaini, vaikka en tunne rakenteita tai käynyt kouluja. Vaan voiko sittenkin? Asia selkiytyy, jos saan tuon työn. Nautin suuresti rauhaisasta kirjoittelusta, mutta kaupallisella alalla on ennen muuta tehtävä työtä tuloksellisesti. Olen menettänyt jo kuvataideharrastukseni graafisen viestinnän koulutukselle ja töille. Voiko kirjoittaminen olla kestävämpää? Voiko kirjoittamisesta nauttia, kun sitä tekee rahasta? Sen tulen ehkä näkemään. Ehkä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *