Kirjoitettu

KonMari-metodin seurauksista

Vedin karsinnan alusta loppuun asti. Pitelin kädessä kutakin tavaraa kerrallaan, ja fiilistelin, tuottaako se iloa tai vähintään selvää hyötyä huushollissani.

Olen törmännyt moniin epäileviin pohdintoihin tällaisen karsimisen seurauksista, kuinka turhien tavaroidensa poisheittäminen aiheuttaa vain pahoja asioita (kulutushulluutta, ympäristöhaittoja, jne.).

Nääh. Omasta puolestani voin vakuuttaa, että jos olen ennenkin ollut nirso sälän suhteen, karsinnan jälkeen minusta tuli vielä nirsompi, mutta myös kykenevä kierrättäjä ja monella tapaa taloudellisempi. En tuo kotiini mitään ylimääräistä (no okei, joskus pari kirjaston lainakirjaa olisi saanut jäädä tuomatta 😅). Ruokapakkauksetkin syynään, jotta niistä ei seuraisi ekstraroskaa – tai ovat edes järjellisesti lajiteltavissa. Harventuneet hankinnatkin edistävät tätä periaatetta.

Jos siis harkitset tavaroidesi karsimista, suosittelen lämmöllä. Niin hassua kuin se onkin, siitä voi todella seurata ”sivuoireita” – saatat viihtyä paremmin hiljaisuudessa, tai vaikka jättää television katselun vähemmälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *