Kirjoitettu

Ennen kukonlaulua

Jostain syystä nousimme siipan kanssa jo aamuviideltä. Päivä näyttää tästä lähtökohdasta aivan toisenlaiselta, kuin jos kiukulla raahautuisi suihkuun seitsemältä. Olen yöeläin, mutta voi kai yöstä nauttia myös sen loppupäästä käsin?

Kuten aiemminkin todettua, aika on ainoa mitä meillä todella on. Sitä on myös varsin rajallinen määrä. Yön rauha koostuu vaienneista koneista ja laitteista, nukkuvien ihmisten hengityksestä ja pihalla puuhastelevista eläimistä. Herääminen tapahtuu lempeästi ilman raastavia aistiärsykkeitä, ja aivoilla on aika ja paikka käynnistyä aamuun.

Vanha ystävä kirjoitti viitisentoista vuotta sitten sadun, jossa päähenkilö nukahtamisen rajalla pysäytti Nukkumatin kesken tämän työnteon, ja vaati saada valvoa siksi, että osaa levätä nukkumattakin. Päähenkilö pääsi Nukkumatin sinisellä autolla Untenmaille, ja sai pienen kokeen jälkeen luvan valvoa. Nukkumatti piti myös ankaran monologin herätyskelloja vastaan. Haikea tarina, sillä minäkin mielelläni valvoisin kaiken aikaa ja todistaisin elämää enkä unien kummallisuuksista pilkottua filminauhaa. Lepääminen kuulostaa jopa paremmalta kuin nukkuminen, sillä unesta ei aina palaa virkistyneenä.

Jotta saisin aamuyön tunnit omaksi, täytyisi luopua ilta-ajasta (minulla ei ole nukkumisesta vapauttavaa sopimusta Nukkumatin kanssa). Iltaisin tulee tv-ohjelmia, joita en katso. Illassa on kohinaa ja iltaisesta vapaa-ajastaan kiinni pitävien hätäisyyttä, minunkin. Työaamuja edeltävinä iltoina tapaan varastaa itseltäni aikaa säheltämiseen. Mitä jos unille menoa oikein odottaisi, että lahjoittaisi itselleen aamuyön? Melkein kuin saisi veronpalautusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *