Kirjoitettu

Ennen kukonlaulua

Jostain syystä nousimme siipan kanssa jo aamuviideltä. Päivä näyttää tästä lähtökohdasta aivan toisenlaiselta, kuin jos kiukulla raahautuisi suihkuun seitsemältä. Olen yöeläin, mutta voi kai yöstä nauttia myös sen loppupäästä käsin?

Kuten aiemminkin todettua, aika on ainoa mitä meillä todella on. Sitä on myös varsin rajallinen määrä. Yön rauha koostuu vaienneista koneista ja laitteista, nukkuvien ihmisten hengityksestä ja pihalla puuhastelevista eläimistä. Herääminen tapahtuu lempeästi ilman raastavia aistiärsykkeitä, ja aivoilla on aika ja paikka käynnistyä aamuun.

Vanha ystävä kirjoitti viitisentoista vuotta sitten sadun, jossa päähenkilö nukahtamisen rajalla pysäytti Nukkumatin kesken tämän työnteon, ja vaati saada valvoa siksi, että osaa levätä nukkumattakin. Päähenkilö pääsi Nukkumatin sinisellä autolla Untenmaille, ja sai pienen kokeen jälkeen luvan valvoa. Nukkumatti piti myös ankaran monologin herätyskelloja vastaan. Haikea tarina, sillä minäkin mielelläni valvoisin kaiken aikaa ja todistaisin elämää enkä unien kummallisuuksista pilkottua filminauhaa. Lepääminen kuulostaa jopa paremmalta kuin nukkuminen, sillä unesta ei aina palaa virkistyneenä.

Jotta saisin aamuyön tunnit omaksi, täytyisi luopua ilta-ajasta (minulla ei ole nukkumisesta vapauttavaa sopimusta Nukkumatin kanssa). Iltaisin tulee tv-ohjelmia, joita en katso. Illassa on kohinaa ja iltaisesta vapaa-ajastaan kiinni pitävien hätäisyyttä, minunkin. Työaamuja edeltävinä iltoina tapaan varastaa itseltäni aikaa säheltämiseen. Mitä jos unille menoa oikein odottaisi, että lahjoittaisi itselleen aamuyön? Melkein kuin saisi veronpalautusta!

Kirjoitettu

Puseron historia

Kävin vaatteet läpi eilen, ja karsin vain tavallisen ostoskassillisen verran. Aivan uuden näköisen, yli kymmenen vuotta vanhan puseron puin ylleni kesken karsimisen – pidän siitä kovin, vaikka kymmeneen vuoteen en ole sitä pitänyt! Ystävä otti siitä muinoin kaavat ja siippakin kehui nähtyään.

Mitä siis on tapahtunut? En keksi kuin yhden minua ja tätä vaatetta koskevan jutun. Juurikin kymmenisen vuotta sitten istuin kirjaston asiakaspalvelutiskissä tämä pusero päälläni, ja pieni mummo tiedusteli ystävällisesti, odotanko kenties vauvaa. Vastasin muistaakseni että en, tämä on vain läskiä – mutta puseron rypytys tosiaan vähän pussitti vatsan kohdalta. Taisin olla aika kauhistunut ajatuksesta, koska sittemmin pusero jäi kaappiin, ja siellä se on ollut. Muuttanut mukana, koska se todella sopii minulle.

Nyt kun pysähdyn asian äärelle, ihmettelen, mitä pahaa mummukan kysymyksessä oikein oli ja miksi hylkäsin hyvän vaatekappaleen. Tilanne on korjattava – pidän tätä kotosalla, kunnes olen valmis pukemaan sen uudelleen työvaatteeksikin. Sitä paitsi olen eri muotoinen kuin ennen – ja pyhä sylyvi jos en ajattele toisin kuin ennen! Tämä on hyvä tämä.

Kirjoitettu

Uusintakierros karsintaa

Kertaalleen jo kävin läpi KonMari-metodin mukaisen karsintavaiheen, mutta tavaraa tuntuu yhä olevan liikaa. Olin todennäköisesti aivan liian helläkätinen valitessani tavaroita, jotka jäävät. En piittaa joulusta, mutta jouluun mennessä asunto voisi olla siivo.

Huomattava on sekin, että siipan kanssa etsiskelemme toimivampaa kaksiota. Lähitulevaisuudessa tapahtuvassa muutossa ei tee mieli kanniskella mukanaan mitään turhaa. Siispä karsimaan!

Vaatetilanne on likipitäen bueno – jokunen ylimääräinen löytyy, mutta talvea varten täytyy miettiä, pitäisikö investoida lämpimiin housuihin (ennen painelin talvet läpi huppareilla ja farkuilla, voi niitä aikoja). Parista laukusta voisin vielä hankkiutua eroon. Huiveja on takuulla kamalasti liikaa!

Kirjoja on jäljellä yksi hyllymetri. Sanaristikkolehtiä olen pyydystänyt ja hävittänyt. Papereita tunkee ovista ja ikkunoista, ja vaativat uuden setvinnän. CD- ja DVD-kokoelmani on pikkuruinen, mutta käytänkö niitä koskaan? En! Pois vain. Säästän yhden upean CD-kirjasen, Bryan Scary & The Shredding Tears: Daffy’s Elixir (kuvassa!). Keittiössä hilluu yhä yhtä sun toista tarpeetonta vaikka siistinä onkin pysynyt. Siippa on keittiön kuningas, vaan tuskinpa huomannee jokusen hillopurkin häviämistä…

Hassua kyllä, pilkoin kirjastokorttikokoelmani silpuksi jo viime kerralla. Ajattelin kerääväni niitä, mutta järki käteen – kirjastotätikin pärjää yhdellä 😂

Hygieniatavarat ovat hyvässä vaiheessa jo valmiiksi. Huomattavasti mukavampaa ja nopeampaa pestä koko kroppa samalla suihkusaippualla kuin tempoa useasta purkista eri hajuisia kemikaaleja.

Eniten ongelmia tuottaa takuulla muistokamppeet, kuten viimeksikin. On totta että jotkin asiat pyyhkiytyvät mielestä kun mikään ei niistä muistuta, mutta ovatko ne lopulta niin tärkeitä muistoja, jos ilman tavaraa ei muistakaan?

Kirjoitettu

Selviytymisprosessi

Päivästä päivään selviytyminen on aivan hanurista ilman energiaa. Sen tietää jo aamusta, kun ei jaksa nostaa kättä ylös edes testiksi. Olin joskus pahasti ulalla tästä ennen kuin minua sivistettiin, joten blogin hommattuani on velvollisuuteni pistää juttu jakoon: ihmiselämän eri osa-alueita on hyvä olla useampi kuin yksi, esimerkiksi työ, koti ja perhe, harrastukset jne. Kun jollakin osa-alueella on hämminkiä, jokin toinen nousee korvaavaksi mielenrauhan ja tasapainon lähteeksi kunnes hämminki korjaantuu. Vaan jos kaaos valtaa useamman (tai pahimmassa tapauksessa sen ainoan!) osa-alueen, ihmispolon toimintakyky voi olla uhattuna. Siinä tilanteessa on käynyt moni, minäkin.

Olen hyvin vakuuttunut, että väsymys, huono olo, jopa täysimittainen masennus – ne ovat useimmiten merkkejä siitä, että se mitä tapahtuu, ei sovi itselle. Jonkin täytyy siis muuttua. Vanhojen ajatusmallien purkaminen, turhan sälän poistaminen ja myrkyllisten ihmissuhteiden hylkääminen voi korjata tilannetta tai avata aivan uusia reittejä ulos syvyyksistä. Se ei valitettavasti ole helppoa eikä nopeaa, ja se vaatii hurjaa rehellisyyttä itseä kohtaan. Rehellisyyden tunnistaa siitä, että silmiä kirvelee ajatellessa. Jos jostain ei ole iloa, pane se kiertoon. Juhlista sitä minkä pidät!

Tämä vuosi on tähän asti ollut yksi tähänastisen elämäni parhaista, vaikka olen keskellä edellä kuvailemaani prosessia – tai juuri siksi. Miksi ihmeessä täytyy elää yli kolmekymmentä vuotta, että alkaa ymmärtää mikä itselle sopii? Olisin mieluusti käynyt tämän läpi teini-iässä.

Kirjoitettu

Nuuhkintaa kirjakaupassa

Piipahdin kirjakaupassa. Vaarallinen paikka lukuvouhkaajalle, joka haluaa kaventaa kirjahyllyä entisestään!

Nautin uusista puhtaista kirjoista, niiden tuoreesta painomusteesta ja usein silkkipintaisesta paperista, jolle on hyvä painaa upeita värikuvia. Tein joskus taittohommia pienessä kirjapainossa, ja kaunista, laadukasta jälkeä ja ajateltua typografiaa ihailee ajankulukseen siinä missä muutakin taidetta.

Elämänohjekirjallisuus ja ns. self-help on erityisen mielenkiintoista, vaikka jokin minussa luontaisesti vastustaa niitä. Erilaisia elämäntyylejä kaupataan, ja me ostamme – minäkin, kun höyrähdin minimalismiin. Kukapa ei haluaisi mutkattomampaa ja nautinnollisempaa elämää? Etsimme parannuksia mitä erilaisimmista lähteistä, ja varmaankin liki jokaiseen suuntaan on saatavilla opaskirjoja. Uutena juttuna löysin artikkelikuvassa näkyvän pöydän täynnä jonkinlaisia värityskirjan, self-helpin ja bullet journalin yhdistelmiä ja elämänohjeita. Kiintoisa idea! Toivottavasti niistä on apua ja herkullista ajankulua monille.

Eräs tuoreehko ilmiö on tosiaan bujoilu, joka viehättää minuakin. Oli ilo löytää kirjakaupasta valmiuksia vastata pistevihkokysyntään. (Uudehko kalenterini riittää tällä hetkellä tarpeisiini.) Muisti- ja päiväkirjoja olen pitänyt lapsuusajoilta lähtien, ja aina muutostilanteissa silpunnut vanhoja merkiksi siitä että kasvoin niistä ulos. KonMari-projektin yhteydessä hävitin pari: kaikkia vanhoja tuskia ei tee mieli muistella.

Poistuin kirjakaupasta tyhjin käsin, uusin ajatuksin.

Kirjoitettu

Minimalismille rajoja?

Löysin Pinterestin kautta A Welder’s Wife -blogin artikkelin minimalismikatumuksesta. Kirjoittaja oli hypännyt minimalismin syövereihin koko sielullaan, ja pohtinut siippoineen kuinka muuntaa koko elämä kerralla kestävän kulutuksen periaatteita noudattavaksi ja minimoida useat elämänalueet kertarysäyksellä.

Tekstissä nousi esiin jokunen kohta, jota en omassa kotikutoisessa minimalismin havittelussani ota käyttöön.

1. Rakastan värejä, enkä ajatellut luopua niistä. Valkoinenkin on oikein mukavaa pienissä määrissä. Kun muutto seuraavan kerran käy ajankohtaiseksi, hillun ensimmäiset viikot tela kourassa valkoisia seiniä peittämässä. Lyhytaikaisiin vuokraluukkuihin tätä ei ole ollut mielekästä toteuttaa, ja siksi se houkuttelee.

2. Täydellinen roskattomuus kuulostaa nykyhetkellä vain kauniilta fantasialta, mutta jokainen sitä kohti otettu askel on askel oikeaan.

3. Minimalismihätäily. Samoin kuin minimalismiöverit kiskaissut A Welder’s Wife suosittelee, teen pieniä muutoksia hissukseen. Seuraukset kun ovat mullistavia jo vaatekaappiputsauksen jäljiltä, joten kaikkien suunniteltujen muutosten rysäyttäminen olevaiseksi kerrasta voi olla yksinkertaisesti liikaa!

Kirjoitettu

Aivotoiminta-aikaa

Vanhetessa tulee mukavuudenhaluisemmaksi. Minimalismin tavoittelu ja mukavuudenhalu eivät sulje toisiaan pois. Vähemmän sälää tarkoittaa vähemmän ripustettavaa pyykkiä, vähemmän lankattavia kenkiä, vähemmän tiskiä(!) ja muutenkin vähemmän siivottavaa. Tavaroilla on todennäköisemmin omat paikkansa, jonne ne myös kulkeutuvat.

Vaan mihin tämän kaiken vapautuneen aivotoiminta-ajan käyttäisi? Päätin investoida haaveeseeni, ja aloittaa tämän blogin. Työni kirjastossa on hektistä eikä suinkaan hipsuttelua pölyisissä kirjavarastoissa, ja keskittyminen kirjoittamiseen on arvokkain lahja, jonka voin itselleni antaa.

Siitä ei ole viikkoakaan kun ymmärsin, että aika on ainoa asia mitä minulla todella on. Tuhlailisinko sitä vastuuttomasti sekalaiseen säätämiseen ja erityisesti sen välttelyyn – siihen, mitä arki on tavannut olla? Ei käy. Syön hattuni, ellen opi olemaan niin kuin haluan!

Kirjoitettu

Minimalismi

Näen minimalismin yksinkertaistamisena, reittinä häiriöttömyyteen ja parempaan elämänhallintaan. En ollut aivan ymmärtänyt, kuinka paljon sälä ja ympäristöni epäjärjestys vaikuttaa mieleen – mutta vaikuttaahan se! Kuinka se voisi olla vaikuttamatta?

Tavarat ovat myös ilon lähde, kuten vanhalta ystävältäni opin. Olin hämilläni siitä joskus, kun ajatus oli minulle uusi. Ystävälläni on monia mielenkiinnon ja innostuksen kohteita, ja fanituotteet aiheuttavat hänessä vilpitöntä riemastusta. Ajan myötä opin sallimaan sen myös itselleni, ja hankin joitakin lempikirjojani omaksi. Ja varmaan vähän kaikenlaista muutakin, sillä ilmeisesti juuri tavaroiden ilon havaitsemisesta alkoi sälän syntyvaiheet kämpässäni.

Tavaroiden omistamisessa ei ole mitään pahaa, mutta olen tyytyväinen kun omat säläni, niin henkiset kuin fyysisetkin, ovat matkalla minimiinsä. Marie Kondo taisi puhua hetkestä, jolloin määrät tuntuvat loksahtavan kohdalleen. Sitä etsiskellessä, 😘

Kirjoitettu

Häiriötekijät kotona top 4(+1)

Pidän kotona ollessa keskeytymättömästä ajatusten ja puuhastelun jonosta, jonka keskellä en muista muita hoidettavia asioita. Tässäpä jokunen perushäirikkö, ja tapoja väistää niitä.

Häiriötekijä numero 1 on tietysti puhelin, jos sen antaa olla. Poistin hälytysäänet, merkkivalot, värinäpörinät ja käytön aikaiset ilmoitukset. Laitan äänet päälle, kun odotan tärkeää tai mielekästä puhelua.

En selaa Facebookia muutoin kuin työhön liittyvän ilmoittelun ohessa. Tutuista on ihana kuulla, mutta FB on tehnyt siitä jotenkin iltapäivälehtityyppistä. Tuntuu, että on mukavampi kysyä erikseen, kun joku putkahtaa mieleeni – vaikka oletusarvo onkin että kuulumiset olisi jo pitänyt lukea Facebookista.

Suosin WhatsAppia ja Telegramia, tosin jälkimmäisessä yhteydenpito peliporukkaan käy joskus turhankin intensiiviseksi. Ilmoitukset pois, niin voi syventyä jutteluun silloin kun siltä tuntuu.

Häiriötekijä numero 2: ovikello. Tilasin itselleni ranskalaisesta verkkokaupasta bento-rasian, jota postista hakiessa valkeni että aamulla ovea rymistellyt naapuri ei ollutkaan naapuri vaan hämmentynyt postimies, joka yritti kiukulla toimittaa laatikkoa oven läpi. Tuleeko sinullekin hieman uhattu olo, kun joku takoo asunnon ovea? Tekisi mieli ripustaa oveen kyltti: ”elä pliis mesoa, ota iisisti!”

Häiriötekijä numero 3: televisio. Olin 15 vuotta ilman televisiota, sillä muutin paljon ja katselin Netflixistä sen mitä halusin. Siippa kuitenkin nauttii erilaisista tv-ohjelmista, ja nukahtaa autuaasti sohvalle vaikka formuloiden ääreen. Tähän ei juuri auta muu kuin sulkeutua toiseen huoneeseen, koska rentoutumistapoja on monia. (Sen sijaan konsolipelaamista on mukava katsella toisinaan! Pelit ovat usein niin moniulotteisia ja jänniä.)

Häiriötekijä numero 4: lehdet ja paperit. Keskellä hyvää puuhastelua silmänurkassa vilahtaa otsikko tai mainos, ja niin sitä löytää itsensä ihan joltain toiselta ajatusvirralta. Mitäpä noita siis pitää esillä.

”Häiriötekijä” numero 5… tietokone. Odotit tätä kuitenkin! Ei kovin vakava häiriö, sillä vaikka se on aina päällä näyttö suljettuna, se ei murahtele tai piippaile vaan on sävyisästi nurkassaan. Pidän siitä aika tavalla – se on voimakas työjuhta, joka voisi hoitaa kaikkien edellä mainittujen tehtävät. Ensisijaisesti hoidan sillä keskittymistä vaativat asiat ja opettelen sen äärellä sitä mikä milloinkin kiinnostaa. Ja sepä siinä: sen sijaan että hoitaisin vastenmielisiä juttuja, eksyn Wikipediaan.

Kirjoitettu

KonMari-metodin seurauksista

Vedin karsinnan alusta loppuun asti. Pitelin kädessä kutakin tavaraa kerrallaan, ja fiilistelin, tuottaako se iloa tai vähintään selvää hyötyä huushollissani.

Olen törmännyt moniin epäileviin pohdintoihin tällaisen karsimisen seurauksista, kuinka turhien tavaroidensa poisheittäminen aiheuttaa vain pahoja asioita (kulutushulluutta, ympäristöhaittoja, jne.).

Nääh. Omasta puolestani voin vakuuttaa, että jos olen ennenkin ollut nirso sälän suhteen, karsinnan jälkeen minusta tuli vielä nirsompi, mutta myös kykenevä kierrättäjä ja monella tapaa taloudellisempi. En tuo kotiini mitään ylimääräistä (no okei, joskus pari kirjaston lainakirjaa olisi saanut jäädä tuomatta 😅). Ruokapakkauksetkin syynään, jotta niistä ei seuraisi ekstraroskaa – tai ovat edes järjellisesti lajiteltavissa. Harventuneet hankinnatkin edistävät tätä periaatetta.

Jos siis harkitset tavaroidesi karsimista, suosittelen lämmöllä. Niin hassua kuin se onkin, siitä voi todella seurata ”sivuoireita” – saatat viihtyä paremmin hiljaisuudessa, tai vaikka jättää television katselun vähemmälle.