Kirjoitettu

Minimalismille rajoja?

Löysin Pinterestin kautta A Welder’s Wife -blogin artikkelin minimalismikatumuksesta. Kirjoittaja oli hypännyt minimalismin syövereihin koko sielullaan, ja pohtinut siippoineen kuinka muuntaa koko elämä kerralla kestävän kulutuksen periaatteita noudattavaksi ja minimoida useat elämänalueet kertarysäyksellä.

Tekstissä nousi esiin jokunen kohta, jota en omassa kotikutoisessa minimalismin havittelussani ota käyttöön.

1. Rakastan värejä, enkä ajatellut luopua niistä. Valkoinenkin on oikein mukavaa pienissä määrissä. Kun muutto seuraavan kerran käy ajankohtaiseksi, hillun ensimmäiset viikot tela kourassa valkoisia seiniä peittämässä. Lyhytaikaisiin vuokraluukkuihin tätä ei ole ollut mielekästä toteuttaa, ja siksi se houkuttelee.

2. Täydellinen roskattomuus kuulostaa nykyhetkellä vain kauniilta fantasialta, mutta jokainen sitä kohti otettu askel on askel oikeaan.

3. Minimalismihätäily. Samoin kuin minimalismiöverit kiskaissut A Welder’s Wife suosittelee, teen pieniä muutoksia hissukseen. Seuraukset kun ovat mullistavia jo vaatekaappiputsauksen jäljiltä, joten kaikkien suunniteltujen muutosten rysäyttäminen olevaiseksi kerrasta voi olla yksinkertaisesti liikaa!

Kirjoitettu

Aivotoiminta-aikaa

Vanhetessa tulee mukavuudenhaluisemmaksi. Minimalismin tavoittelu ja mukavuudenhalu eivät sulje toisiaan pois. Vähemmän sälää tarkoittaa vähemmän ripustettavaa pyykkiä, vähemmän lankattavia kenkiä, vähemmän tiskiä(!) ja muutenkin vähemmän siivottavaa. Tavaroilla on todennäköisemmin omat paikkansa, jonne ne myös kulkeutuvat.

Vaan mihin tämän kaiken vapautuneen aivotoiminta-ajan käyttäisi? Päätin investoida haaveeseeni, ja aloittaa tämän blogin. Työni kirjastossa on hektistä eikä suinkaan hipsuttelua pölyisissä kirjavarastoissa, ja keskittyminen kirjoittamiseen on arvokkain lahja, jonka voin itselleni antaa.

Siitä ei ole viikkoakaan kun ymmärsin, että aika on ainoa asia mitä minulla todella on. Tuhlailisinko sitä vastuuttomasti sekalaiseen säätämiseen ja erityisesti sen välttelyyn – siihen, mitä arki on tavannut olla? Ei käy. Syön hattuni, ellen opi olemaan niin kuin haluan!

Kirjoitettu

Minimalismi

Näen minimalismin yksinkertaistamisena, reittinä häiriöttömyyteen ja parempaan elämänhallintaan. En ollut aivan ymmärtänyt, kuinka paljon sälä ja ympäristöni epäjärjestys vaikuttaa mieleen – mutta vaikuttaahan se! Kuinka se voisi olla vaikuttamatta?

Tavarat ovat myös ilon lähde, kuten vanhalta ystävältäni opin. Olin hämilläni siitä joskus, kun ajatus oli minulle uusi. Ystävälläni on monia mielenkiinnon ja innostuksen kohteita, ja fanituotteet aiheuttavat hänessä vilpitöntä riemastusta. Ajan myötä opin sallimaan sen myös itselleni, ja hankin joitakin lempikirjojani omaksi. Ja varmaan vähän kaikenlaista muutakin, sillä ilmeisesti juuri tavaroiden ilon havaitsemisesta alkoi sälän syntyvaiheet kämpässäni.

Tavaroiden omistamisessa ei ole mitään pahaa, mutta olen tyytyväinen kun omat säläni, niin henkiset kuin fyysisetkin, ovat matkalla minimiinsä. Marie Kondo taisi puhua hetkestä, jolloin määrät tuntuvat loksahtavan kohdalleen. Sitä etsiskellessä, 😘

Kirjoitettu

Häiriötekijät kotona top 4(+1)

Pidän kotona ollessa keskeytymättömästä ajatusten ja puuhastelun jonosta, jonka keskellä en muista muita hoidettavia asioita. Tässäpä jokunen perushäirikkö, ja tapoja väistää niitä.

Häiriötekijä numero 1 on tietysti puhelin, jos sen antaa olla. Poistin hälytysäänet, merkkivalot, värinäpörinät ja käytön aikaiset ilmoitukset. Laitan äänet päälle, kun odotan tärkeää tai mielekästä puhelua.

En selaa Facebookia muutoin kuin työhön liittyvän ilmoittelun ohessa. Tutuista on ihana kuulla, mutta FB on tehnyt siitä jotenkin iltapäivälehtityyppistä. Tuntuu, että on mukavampi kysyä erikseen, kun joku putkahtaa mieleeni – vaikka oletusarvo onkin että kuulumiset olisi jo pitänyt lukea Facebookista.

Suosin WhatsAppia ja Telegramia, tosin jälkimmäisessä yhteydenpito peliporukkaan käy joskus turhankin intensiiviseksi. Ilmoitukset pois, niin voi syventyä jutteluun silloin kun siltä tuntuu.

Häiriötekijä numero 2: ovikello. Tilasin itselleni ranskalaisesta verkkokaupasta bento-rasian, jota postista hakiessa valkeni että aamulla ovea rymistellyt naapuri ei ollutkaan naapuri vaan hämmentynyt postimies, joka yritti kiukulla toimittaa laatikkoa oven läpi. Tuleeko sinullekin hieman uhattu olo, kun joku takoo asunnon ovea? Tekisi mieli ripustaa oveen kyltti: ”elä pliis mesoa, ota iisisti!”

Häiriötekijä numero 3: televisio. Olin 15 vuotta ilman televisiota, sillä muutin paljon ja katselin Netflixistä sen mitä halusin. Siippa kuitenkin nauttii erilaisista tv-ohjelmista, ja nukahtaa autuaasti sohvalle vaikka formuloiden ääreen. Tähän ei juuri auta muu kuin sulkeutua toiseen huoneeseen, koska rentoutumistapoja on monia. (Sen sijaan konsolipelaamista on mukava katsella toisinaan! Pelit ovat usein niin moniulotteisia ja jänniä.)

Häiriötekijä numero 4: lehdet ja paperit. Keskellä hyvää puuhastelua silmänurkassa vilahtaa otsikko tai mainos, ja niin sitä löytää itsensä ihan joltain toiselta ajatusvirralta. Mitäpä noita siis pitää esillä.

”Häiriötekijä” numero 5… tietokone. Odotit tätä kuitenkin! Ei kovin vakava häiriö, sillä vaikka se on aina päällä näyttö suljettuna, se ei murahtele tai piippaile vaan on sävyisästi nurkassaan. Pidän siitä aika tavalla – se on voimakas työjuhta, joka voisi hoitaa kaikkien edellä mainittujen tehtävät. Ensisijaisesti hoidan sillä keskittymistä vaativat asiat ja opettelen sen äärellä sitä mikä milloinkin kiinnostaa. Ja sepä siinä: sen sijaan että hoitaisin vastenmielisiä juttuja, eksyn Wikipediaan.

Kirjoitettu

KonMari-metodin seurauksista

Vedin karsinnan alusta loppuun asti. Pitelin kädessä kutakin tavaraa kerrallaan, ja fiilistelin, tuottaako se iloa tai vähintään selvää hyötyä huushollissani.

Olen törmännyt moniin epäileviin pohdintoihin tällaisen karsimisen seurauksista, kuinka turhien tavaroidensa poisheittäminen aiheuttaa vain pahoja asioita (kulutushulluutta, ympäristöhaittoja, jne.).

Nääh. Omasta puolestani voin vakuuttaa, että jos olen ennenkin ollut nirso sälän suhteen, karsinnan jälkeen minusta tuli vielä nirsompi, mutta myös kykenevä kierrättäjä ja monella tapaa taloudellisempi. En tuo kotiini mitään ylimääräistä (no okei, joskus pari kirjaston lainakirjaa olisi saanut jäädä tuomatta 😅). Ruokapakkauksetkin syynään, jotta niistä ei seuraisi ekstraroskaa – tai ovat edes järjellisesti lajiteltavissa. Harventuneet hankinnatkin edistävät tätä periaatetta.

Jos siis harkitset tavaroidesi karsimista, suosittelen lämmöllä. Niin hassua kuin se onkin, siitä voi todella seurata ”sivuoireita” – saatat viihtyä paremmin hiljaisuudessa, tai vaikka jättää television katselun vähemmälle.

Kirjoitettu

Bentoa pöytään

Marie Kondo ohjeistaa KonMari: iloa säkenöivä järjestys -kirjassaan, että vaatteet on viikattava laatikoihin kuin lounas bento-eväsrasiaan. No mikä ettei!

Japanissa bento-lounaita voi ostaa valmiina tai kasata kotona mieleisistä aineksista, usein edellispäivän tähteistä. Jutun juju onkin mielestäni pieni, tyylikäs eväslaatikko. Niitä myydään kaikissa mahdollisissa väreissä, muodoissa, kuvioissa ja kokoluokissa, väliseinillä ja kerroksilla tahi ilman. Osassa on mukana syömäpuikot ja joissain jopa viilentävä kansi.

Oma pikku bento-aski mullisti työpaikkaruokailuni. Sen sijaan että tuhlaisin sen 5,90€ siihen samaan iänikuiseen valmissalaattiin tai tunkisin kipporwaren täyteen eilistä maissipastaa, kokoankin jääkaapin jämäantimista yllättävän järkevän näköisiä eväitä – kiitos benton. Oheisessa kuvassa on härkispullia satunnaisella majoneesikastikkeella, muutama salaatinlehti, hiukka saksittua kevätsipulia, jokunen naposteluporkkana ja jälkkäriksi kiiviä.